Tunteet ja tarpeet – mitä on lapsen vihaisuuden takana?

Taas lapsi on raivoissaan, ja vanhemmatkin kiristelevät jo hampaitaan. Miksi aina on tällaista? Miksi lapsi ei osaa hallita aggressiotaan? 

Meillä jokaisella on omat, erilliset tunteemme jotka tuntuvat kehossa ja näkyvät arjessa. Tunteet toimivat ulkoisen ja sisäisen maailman alati valppaina tulkkeina. Kaikilla tunteilla on paikkansa elämässä, mutta joskus lapsen tunteista kumpuava toiminta saattaa hankaloittaa sekä aikuisen että lapsen elämää. Silloin on tärkeää pysähtyä havainnoimaan lapsen toimintaa sekä sen taustalla vaikuttavia syviä tunteita ja tarpeita.

Jotta itsesäätelyssä voisi onnistua, on lapsen tiedettävä mitä ympäristö häneltä odottaa. Lapsella ei useinkaan ole käsitystä siitä miten hänen tulisi toimia, ellei aikuinen sitä hänelle selkeästi, kärsivällisesti ja myötätuntoisesti ilmaise. Siksi vaikkapa arkea ja sen sulavaa etenemistä on hyvä selkeyttää eli strukturoida lapselle, pilkkoa vaikkapa pukeutuminen pieniin palasiin ja ohjata ja auttaa lasta toimintojen läpi loppuun saakka. Tämän vuoksi myöskään kiellot eivät edistä lapsen itsesäätelyä ja tarkoituksenmukaista toimintaa – ne antavat ohjeen miten ei saa toimia, mutta eivät ohjetta siitä, mikä tässä tilanteessa olisi sopivampi tapa.

Näkyvä toiminta, kuten vaikka vihainen huutaminen ja tavaroiden heittely, voivat johtua esimerkiksi yksinäisyydestä, jonka juuret voivat puolestaan juontaa tarpeeseen saada turvaa ja ymmärrystä. Silloin aikuisen tehtävä on pysähtyä arjen keskellä, kuulla ja nähdä tarkkaavaisesti, sekä nostaa lapsen tunteet näkyväksi.

Tärkeät, ihanat, vaikeat tunteemme

Miten lapsen tunteet tulisi kohdata? Ensinnäkin, on hyvä tiedostaa, että kaikilla tunteilla on omat tehtävänsä, jotka tunnistamalla kukin tunne saa merkityksen. Tämän ymmärtäminen helpottaa sekä lapsen, että aikuisen oloa. Tunteet eivät ole pahoja, eikä niistä tarvitse päästä eroon! 

Ihmisen perustunteet ovat evolutiivisesti eloonjäämisen kannalta hyväksi havaittuja, ja siksi niin jaettuja ja voimakkaita tuntemuksia. Vaikka meidän ei arjessamme tarvitse paeta petoeläimiä tai saalistaa omaa ruokaamme, ovat tunteet voimakkaasti ohjaamassa elämäämme ja valintojamme myös nyky-yhteiskunnan kontekstissa. Tunteet kumpuavat syvästi inhimillisistä tarpeistamme – kuten tarpeesta kuulua joukkoon, tarpeesta kokea arvostusta yhteisössämme, ja tarpeesta tavoitella itsellemme mieluisia ja tärkeitä asioita. Niiden avulla kykenemme kokemaan yhteyttä toisiin ihmisiin ja tekemään hyvinvointiamme tukevia valintoja.

Kukaan ei tietenkään mielellään tunne pelkoa, surua, häpeää tai inhoa. Ne kuitenkin ovat välttämätön osa ihmiselämää, sen monia vaiheita ja käänteitä. Tunteiden tarkoituksen ja merkityksen ymmärtäminen auttaa meitä hyväksymään erilaisten tunteiden olemassaolon osana elämäämme. Se antaa meille myös alustan opetella tunteidemme hyväksymistä, käsittelemistä ja säätelemistä – eli tunteiden kanssa tasapainoisesti ja elinvoimaisesti elämistä.

Tunteet auttavat meitä kohti hyvää

Tunteiden tuntemisen perusidea on se, että ihminen hakeutuu niitä asioita kohti jotka tuottavat mielihyvää, ja taas vastaavasti hakeutuu kauemmas asioista jotka pelottavat, satuttavat tai inhottavat.

Onni, ilo ja mielihyvä saavatkin meidät vapautumaan. Ne saavat meidät kokeilemaan tietojamme ja taitojamme, lisäävät luovuuttamme, sosiaalisuuttamme ja suorituskykyämme. Ilo ja mielihyvä ohjaavat ja kannustavat meitä tekemään asioita itsemme ja muiden hyväksi. Ne myös auttavat meitä palautumaan stressistä.

Synnynnäinen halumme kuulua toisten kanssa samaan joukkoon saa meidät muodostamaan perheitä ja yhteisöjä joita haluamme myös uhan edessä puolustaa. Rakastamme meille läheisiä henkilöitä, ja tunnemme tuskaa joutuessamme eroon heistä. Mielihyvää tuottaviin asioihin liittyy siis myös vaikeampia tunteita aivan luonnollisesti.

Häpeä auttaa hahmottamaan käytöksemme vaikutusta muihin ihmisiin, ja syyllisyys ajaa meidät korjaamaan asiat tehtyämme väärin. Ahdistus kertoo asioista elämässämme, jotka tarvitsevat muutosta, kun taas suru auttaa luopumaan jostain tärkeästä jonka olemme menettäneet.

Inho pitää meidät etäällä potentiaalisista tartunnan aiheuttajista ja vieraista, oudoista ja uhkaavista asioista. Pelko puolestaan yrittää suojella meitä epämiellyttäviltä ja vaarallisilta yllätyksiltä. Se koittaa ennakoiden estää meitä hankkiutumasta hankaluuksiin. Pelko pitää meidät valppaana vaaratilanteissa ja viha antaa rohkeutta itsemme ja toisten puolustamiseen.

Materiaalipankistamme löydät tunnepelin, joka on täynnä tunnetaitoja tukevia tehtäviä ja kysymyksiä tunnetyöskentelyn tueksi.

Syvän tunteen takana on aina syvä tarve

Tunteiden taustalla on aina jokin tarve. Mielihyvä kumpuaa jonkin tarpeen täyttymisestä, kun taas mielipaha viestii siitä ettei jokin tarve ole täyttynyt. Inhimilliset tarpeet ovat asioita, joita jokainen ihminen iästä, sukupuolesta, syntyperästä tai mistään muusta riippumatta tarvitsee. Näitä tarpeita ovat esimerkiksi ravinto, lepo, liikunta, turvallisuus, hyväksyntä ja mahdollisuus vaikuttaa asioihin ja iloita elämästä. Tunteet ohjaavat meitä ajatusten ja toiminnan tasolla tekemään valintoja, jotka tukevat näiden tarpeiden täyttymistä.

Mitä voimakkaampi tunne, sitä tärkeämpi tarve sen takana on. Tarpeiden ja aitojen tunteiden tunnistaminen lisää tarkoituksenmukaisuutta ajatteluun ja käyttäytymiseen. Tulemme myös paremmin sosiaalisesti ymmärretyiksi, jos osaamme nimetä ja selittää käytöstämme ja sitä ohjaavia tunteita ja tarpeita toisille.

Tunteet tuovatkin meille tärkeitä viestejä tarpeista. Kun ymmärtää mitä todella tuntee, saa tiiviimmän yhteyden itseensä ja selkeyttä ajatuksiin. Helpotusta tunteeseen tulee usein jo siitä, että se kuullaan ja huomioidaan. 

Kuuntele ja kuule tarve kiukun takaa

Lapsilla on nämä tunteet ja tarpeet pienestä pitäen – mutta ei vielä minkäänlaista kykyä tai taitoa kertoa niistä saatika säädellä käyttäytymistään. Siksi erityisesti lasten kohdalla käyttäytymisen takana olevien tarpeiden hahmottaminen ja ymmärtäminen on olennaisen tärkeää lapsen lähi-ihmisille.

Usein päällepäin näkyvä tunne saattaakin kätkeä taaksensa toisen, syvemmän tunteen. Tämä syvä tunne taas kumpuaa jostakin syvästä tarpeesta joka ei ole päässyt täyttymään. Esimerkiksi lapsen vihan takana voi olla pelkoa, joka taas kumpuaa täyttymättömästä turvan tarpeesta. Lapsella saattaa olla esimerkiksi koulussa yksinäinen tai turvaton olo, joka lapsen kehittymättömien tunnetaitojen takia purkautuu ulos aggressiivisesti. 

Lapsen mielipahaa on tärkeää pysähtyä tarkastelemaan ja miettimään. Lapsen tunteen näkeminen ja tunnustaminen on tärkeää: tarve ei täyty tai katoa vaikka tunnereaktio saataisiinkin väkisin sammutettua. 

Aikuisen tulisikin pyrkiä kontaktiin jossa hän voi keskittyneesti kuunnella ja aidosti kuulla lasta. Kuulluksi tuleminen on yksi ihmisen perustarpeista: se vähentää stressiä ja lisää luottamuksen tunnetta. Tämäkään ei ole taito joka lapsella olisi automaattisesti. Tunteita on opeteltava nimeämään ja tutkimaan. Siksi aikuisen on hyvä ilmaista lapselle, että hän on kiinnostunut tämän sisäisestä elämästä. 

Kuuntelemalla viestit lapselle, että hän ja hänen ajatuksensa ovat sinulle tärkeä. Samalla avaat tien tunnepuheelle, jossa päästään käsiksi siihen mitä lapsi aidosti tuntee ja tarvitsee. Kuulemalla lasta kärsivällisesti kartutetaan tietoa tunteista, joka taas lisää ymmärrystä taustalla olevista tarpeista. Tiedon ja ymmärryksen kautta tarpeiden täyttyminen mahdollistuu. 

Pyrkimällä molemminpuoliseen tunnepuheeseen lempeästi ja sinnikkäästi aikuinen kasvattaa luottamusta ja viestii lapselle hyväksyntää. Siksi oleellista on avoin ja rohkea arjessa tapahtuva vuorovaikutus, jossa aikuinen sanoittaa tunnepuheella sekä omia että lapsen tunteita. Se auttaa lasta hahmottamaan tunteiden tehtäviä ja voimistaa sanojen merkitystä toiminnan sijaan – eli tukee lapsen kehittyviä tunnetaitoja. Samalla vahvistetaan hänen itsetuntemustaan, ja tuetaan mahdollisuutta onnistua myös tulevaisuudessa.

Piirtämällä tunteet tutuiksi

Puheen lisäksi tunnetaitojen opettelussa kannattaa hyödyntää visuaalisuutta, sillä erilaisten aistikanavien käytön myötä asiat jäävät lapsella paremmin mieleen. Erilaiset tunnekuvat, joissa näkyy kuhunkin tunteeseen kuuluva ilme, auttavat lasta oppimaan hänen omassa kehossaan vaikuttavista tunteista, mutta myös toisten ihmisten tunteiden tunnistamista ja niihin samaistumista. 

Myös piirtäminen on hyvä keino hahmottaa lapsen kanssa erilaisten tunteiden vaikutusta itseen ja muihin. Hankalat tilanteet joissa tunteet ovat kuumenneet voi esittää vaikkapa sarjakuvan muodossa, jolloin lapsi voi itse kuvata miltä tunne on hänestä tuntunut. 

Tapahtumille voi piirtää myös uudenlaisen lopun, jota on mahdollista käyttää vaihtoehtoisena toimintamallina seuraavalla kerralla vastaavassa tilanteessa. Näin saadaan opeteltua rauhassa ja stressittömästi uudenlaisia toimintatapoja ja vaihtoehtoja, ja lapsen itsetuntemus vahvistuu pala palalta.

Uteliasta ja ennakoivaa kanssasäätelyä

Aikuisen on toimittava lapsen kanssasäätelijänä, joka kykenee näkemään myös oman toimintansa selkeästi, eikä provosoi lasta käytöksellään tai sanoillaan. Olisi hyvä opetella tunnistamaan ja ennakoimaan sellaiset tilanteet, joissa lapsesta alkaa tuntua pahalta ja joiden seurauksena hänellä pettää hermo. On asetuttava ikään kuin lapsen äärelle ja näkökulmaan.

Ennakoinnissa ja säätelyssä auttaa mentalisaatio, eli kyky erottaa oma mieli toisen mielestä ja tunnetiloista. Lapsen mieli on oma, erillinen yksikkönsä joka toimii omalla tavallaan. Mentalisaatiota on mahdollista opetella juurikin lasta kuuntelemalla ja käytöstä havainnoimalla. Oleellista on olla avoin ja utelias – miltähän lapsesta tämä tilanne oikein tuntuu? Onkohan hänellä sama tunne tai käsitys kuin minulla? Vai ehkä jokin aivan erilainen? Osaisikohan hän kertoa minulle siitä?

Kohti yhteisymmärrystä arjen keskellä

Mentalisaatiokyky on parhaimmillaan stressittömässä ja tyynessä vireystilassa, eikä ole siis aina parhaalla tavalla mahdollista arjessa. On hyvä muistaa myötätunto ja armollisuus lapsen lisäksi sinua itseäsikin kohtaan. Myös aikuisella on omat tunteensa ja tarpeensa, eikä kukaan hallitse käytöstään aina täydellisesti. 

Joskus aikuinenkin voi ja saa näyttää hankalatkin tunteensa. Myöhemmin, kun tunteet ovat tasaantuneet voidaan palata tapahtuneeseen, pyytää lapselta anteeksi ja selittää ja jäsentää omaa käytöstä ja sen takana olevia tunteita ja tarpeita. Tällaisista tilanteista voi tulla jopa parhaimpia oppitunteja tunteiden arkipäiväisyydestä, anteeksipyytämisestä ja -antamisesta. Samalla ylläpidetään tunteet sallivaa virheistä oppimisen ilmapiiriä.

Joskus arkea ja säätelyä jaksaa paremmin ja joskus huonommin. Kaikille tunteille on paikkansa arjessa, ja niitä on mahdollista oppia käyttämään voimavarana, esimerkiksi tarvittavaan muutokseen. Kukaan ei kuitenkaan koskaan ole valmis eikä eheä, ei omien eikä muidenkaan tunteiden käsittelyn kanssa. Tunnetaitojen opettelu on yhteinen, kärsivällisyyttä ja armollisuutta vaativa, koko elämän mittainen vuoristorata.

Kaipaatko lisätukea tunnetaitojen opetteluun lapsen kanssa?

Yhteisen ymmärryksen ja tunnetyöskentelyn äärelle pysähdytään runsain käytännöllisin esimerkein tunne-verkkokursseillamme, joilta löydät työkalut niin aivojen toiminnan selittämiseen lapselle kuin myös käytännönläheisiä ja konkreettisia vinkkejä arjen tunnesäätelyn tueksi!

Terapeuteille:
Toimintaterapeuttista tunnetyöskentelyä arjen keskellä

Päiväkodeille ja kouluille:

Tunteita ja tarpeita – Tukea tunnetyöskentelyyn päivähoidon ja alkuopetuksen arjessa

Vanhemmille:

Tutkimusmatkalla tunteisiin – Kuinka tuen vanhempana lapsen tunnesäätelyä?

Blogin lähteenä:

Jääskinen, Anne-Mari. (2017) Mitä sä rageet? #Tunteita sikanolosta sairaan siistiin. Kuvittanut Pelliccioni, Sanna. Lasten Keskus ja Kirjapaja Oy: Helsinki.

Nummenmaa, Lauri. (2019) Tunne-kartasto. Kuinka tunteet tekevät meistä ihmisiä. Tammi: Helsinki.


Lue uusin blogikirjoituksemme
Lue edellinen blogikirjoituksemme
    • Kohti leikkisää leikkiä

      Leikkiä on helppo kuvailla, mutta yllättäen sitä onkin haastavaa määritellä. Mitkä ominaisuudesta tekevät toiminnasta leikkiä? Entä onko ohjattu leikki leikkiä?

      Lue lisää!