Kynätaidot haltuun – Varhaiskasvatus

Nykyinen tila
Ei liittynyt
Hinta
89,90€
Aloita tästä

Eskarissa ja koulussa kynätaidot ovat jo tärkeässä roolissa, joten niiden harjoittelu on kouluarjen sujumisen kannalta tärkeää. Jos lapsen kynätyöskentelyssä on esimerkiksi työläyttä tai hitautta, voi se kuormittaa lasta tai nuorta liikaa ja näin ollen myös estää oppimista sekä vaikuttaa negatiivisesti koulumenestykseen. Tämän vuoksi kaikenikäisille lapsille olisi hyvä tarjota mahdollisuuksia piirtelyyn, kynätehtävien tekemiseen ja kirjoittamiseen, jotta taidot pääsevät kehittymään. On myös tärkeää huomata, jos lapsella on tuen tarvetta kynätyöskentelytaidoissa tai kirjoittamisessa. Näiden taitojen tukemiseen on olemassa paljon erilaisia ja motivoivia keinoja, joihin tällä kurssilla paneudutaan. 

Tämä verkkokurssi on suunnattu varhaiskasvatuksen ja alkuopetuksen työntekijöille. Se sopii myös alan opiskelijoille, jotka kaipaavat perustietoa kynätyöskentelytaitojen ja kirjoittamisen taustalla olevista sensomotorisista valmiuksista ja niiden vahvistamisesta.

Verkkokurssilla käydään läpi:
  • Mitä sensomotorisia valmiuksia on kynätyöskentelytaitojen taustalla ja miten niitä voidaan vahvistaa
  • Miten haasteet eri valmiuksissa voivat näkyä lapsen kynätyöskentelyssä
  • Mitä on hyvä ottaa huomioon tuokioiden suunnittelussa, kun harjoitellaan kynätyöskentelyä
  • Millaisia leikkejä ja toimintoja voi hyödyntää harjoittelussa
  • Miten motivoida lasta kynähommien pariin
os lapsen kynätyöskentelyssä on esimerkiksi työläyttä tai hitautta, voi se kuormittaa lasta tai nuorta liikaa ja näin ollen myös estää oppimista sekä vaikuttaa negatiivisesti koulumenestykseen.
Materiaalipaketti sisältää:
  • Ideapaketin kynätaitovalmiuksia tukevista leikeistä mm. asennonhallintaan, keskilinjan ylitykseen, esinekäsittelyyn, motoriseen ohjailuun, voimansäätelyyn… ja paljon muuhun! Yhteensä kahdeksan ideapakettia!
  • Istuma-asennon tarkistuslistan (käytettäväksi niin terapian kuin koulun ja kodinkin ohjaamisen tukena)
  • Videon Istuma-asennon ohjaamisesta (video, sisältää myös muutamia vinkkejä apuvälineistä)
  • Ideapaketin kynänkäyttöharjoituksista
  • Hauskan käsijumppavideon, jonka voit tehdä ennen kynähommia lapsen tai lapsiryhmän kanssa valmistelevana harjoituksena.
  • Kurssin diat

Suoritusaika: Kurssi koostuu neljästätoista eri oppitunnista ja kurssin suorittamiseen menee aikaa noin 4 tuntia. Suoritusaika kurssille on 3 kk sen ostopäivästä.

Kouluttajat:
Hennariikka Heinijoki: toimintaterapeutti, terveystieteiden maisteri
Jenni Hämäläinen: toimintaterapeutti
Iiris peltonen: toimintaterapeutti, SI-terapeutti