Resilienssi – arkinen, ihmeellinen selviämiskyky

Ihmiset selviävät äärimmäisen vaikeistakin asioista kuin ihmeen kaupalla – ja tätä ihmettä voi kutsua myös resilienssiksi.

Elämään sisältyy väistämättä myös vaikeita aikoja ja asioita, jotka saattavat muuttaa koko tapamme elää. Vaikka kuinka koittaisi rakentaa ympärilleen suojamuuria, tapahtuu ympärillämme ja sisällämme asioita joita emme voi kontrolloida. Kohdatessamme kriisin joutuvat eletyn elämämme aikana opitut selviämistaidot koetukselle. Miten selviän, miten sopeudun, miten pääsen eteenpäin? Miten voin kaikesta huolimatta elää merkityksellistä elämää?

Kimmoisuutta, kestävyyttä, joustavuutta

Resilienssi – tuo arkinen, ihmeellinen selviämiskyky. Kimmoisuutta, kestävyyttä ja joustavuutta tarkoittava sana resilienssi on yhä enemmän ja enemmän ihmisten huulilla. Onhan se aiheena varsin ajankohtainen: olemme juuri kokeneet koko maapallon tasolla aikakauden – koronapandemian – joka on koetellut voimakkaasti selviämiskykyämme, niin yksilöinä kuin kansakuntinakin.

Resilienssillä on alasta riippuen hieman erilaisia merkityksiä ja painotuksia. Yksinkertaisimmillaan se tarkoittaa selviämiskykyä ja siihen voi sisältyä esimerkiksi myönteisyyttä, tulevaisuususkoa, ongelmanratkaisutaitoa, ajattelun ja toiminnan joustavuutta, sekä vaikeiden aikojen aikana ja jälkeen tapahtuvaa kasvua.

Resilienssi ei ole niinkään ominaisuus yksilössä, vaan se elää jatkuvasti tapahtuvassa toiminnassa ja vuorovaikutuksessa, jossa on mukana niin yksilö, ryhmä kuin ympäristökin. Kun näiden tekijöiden välillä syntyy arkisia selviäsmiskokemuksia, resilienssi vahvistuu.

Vaikeuksien kautta voittoon – tai ainakin eteenpäin

Kriisien, surujen ja menetyksien äärellä elämä pysähtyy. Vastassa on kysymys: miten tästä voi selvitä? Elämää mullistavissa tapahtumissa on oltava tilaa lamaannukselle, mutta pitkäkestoisena se vaikeuttaa selviämistä.

Resilienssi ei poista surua, mutta auttaa kohtaamaan sen ja pääsemään siitä eteenpäin. Se auttaa ihmisiä selviämään haasteista, oppimaan niistä ja suuntaamaan tulevaan – joskus jopa vaikeuksista voimistuneena.

Resilienssi ei kuitenkaan tarkoita sitkeää ja sisukasta taistelua tuulimyllyjä vastaan, vaan se pitää sisällään myös taitoa luopua. Joskus kyky selvitä tarkoittaakin ymmärrystä siitä, ettei tätä polkua kannata tai voi enää jatkaa. Silloin harkittu ja hallittu päätös jättää jotakin taakseen onkin aktiivinen ja rohkea askel eteenpäin, uuteen suuntaan.

Jos elämän tarkoituksena näkee vain mukavuuden, pysyvyyden ja helppouden, voi elämä ja identiteetti nyrjähtää pahemman kerran kriisin koittaessa. Jos taas kykenee näkemään ja hyväksymään muutoksen osana elämää, on selviämisen, sopeutumisen ja uuden suunnan löytymisen mahdollisuudet jo paljon paremmat.

Mutta mistä tätä ihmeellistä resilienssiä voi hankkia? Miten ja missä se syntyy? Mistään taikavoimasta ei ole kyse, vaan resilienssi syntyy ja vahvistuu arjessa. Sitä voi hankkia etsimällä itselleen sopivia selviämisen tapoja. Sitä voi ja tulee tukea myös toisissa ihmisissä – erityisesti lapsissa.

Resilienssin alkeet: arki ja ihmissuhteet

Yksikään ihminen ei ole yksin resilientti: hänen selviämiskykynsä riippuu hänen omien kykyjensä ja voimavarojensa lisäksi muista ihmisistä, sekä kulttuurista ja ympäristöstä jossa hän elää. Yksilön resilienssi muodostuukin sisäisen joustavuuden ja ongelmanratkaisutaitojen ohella myös kyvystä hakea, pyytää ja vastaanottaa apua.

Resilienssi muodostuu ja vahvistuu arjessa toimimalla ja vuorovaikuttamalla. Arkisien haasteiden luova ratkominen yhdessä aikuisen kanssa on lapselle paras keino saada arkisia selviytymiskokemuksia. Niistä kerääntyy ymmärrystä siitä, että minä selviän, minä saan apua kun minulla on hankalaa.

Lasta ei kannata suojella haasteilta tai virheiden tekemiseltä, sillä juuri ne antavat mahdollisuuden uuden oppimiseen ja oman pystyvyysuskon vahvistamiseen. Toki on muistettava että kyse on arkisista haasteista – liian nuorena kohdatut kriisit yhdistettynä turvattomuuteen eivät lisää resilienssiä, vaan aiheuttavat lapselle lähes poikkeuksetta vakavia vaikeuksia.

Arjen haasteissa lapsi pääsee turvallisesti kokeilemaan ja harjoittelemaan vahvuuksiaan, mielikuvitustaan ja yhteistyötaitojaan. Virheitä sattuu kaikille, ja hyvä niin! Mokailun ohessa aikuinen voi opettaa lapselle itsemyötätuntoa, joka on osa resilienssiä.

Itsemyötätunto on myönteinen, muttei täydellisyyttä vaativa asenne itseen. Ihminen joka suhtautuu itseensä myötätuntoisesti kestää paremmin tekemänsä virheet ja on valmiimpi oppimaan niistä. Hän uskoo omaan kyvykkyyteensä, mutta on myös valmis pyytämään apua silloin kun sille on tarvetta.

Kriisin koetellessa resilienssiä

Mitä resilienssi sitten konkreettisessa tilanteessa voisi olla? Joskus kriisin koittaessa mieli haluaisi torjua sen ja työntää sen syrjään. Usein resilienssin ensimmäinen ilmeneminen onkin tilanteen tunnustaminen – nyt on näin, tämä on tapahtunut minulle.

Myöntäminen antaa tilaa tunteille, jotka ovat osa selviämisen keinojen hahmottumista. Esimerkiksi surun voi nähdä myös lohdun löytymisen prosessina. Kun lohduttomuudelle on annettu tarpeeksi tilaa, on aika muotoilla kysymys ”miten tästä voi selvitä?” uudelleen muotoon ”mitä voin tehdä selvitäkseni?”

Arjessa ja eletyssä elämässä opitut resilienssin keinot joutuvat kriisissä testiin. Lukemisesta pitävä voi löytää lohtua ja neuvoja kirjoista, eläinten ystävä taas hakeutuu aktiivisesti eläinten seuraan. Joskus aikaisemmin hyväksi havaittu keino ei tässä kriisissä autakaan, vaan on kokeiltava jotakin toista tapaa. Resilienssi toimii eteenpäin työntävänä, elämästä kiinni pitävänä voimana joka etsii uusia uomia selviytymiselle ja elämän merkityksellisyydelle.

Resilienssi on voimakkaasti sidoksissa ihmissuhteisiin. Lähiympäristön apu on usein merkittävin tekijä kriiseistä selviämisessä. Olennaista resilienssiä lisäävässä vuorovaikutuksessa on myönteisten tunteiden kokeminen yhdessä. Se on vuorovaikutuksena sekä kriiseihin valmistavaa että kriisien keskellä korjaavaa ja helpottavaa.

Myönteisten tunteiden kerryttämän turvaverkon varassa on siedettävämpää kokea myös vaikeita tunteita. Joskus vaikeissakin oloissa kasvaneiden lasten selviytymisen takana on yksi aikuinen, joka on tarjonnut lapselle myönteisiä kokemuksia, välittänyt hänestä ja uskonut hänen kykyihinsä.

Kannattelevia myönteisiä tunteita kriisin keskellä kuvaa sanontatapa ”kaikesta huolimatta…”. Kaikesta huolimatta minulla on tämä ystävä, kaikesta huolimatta auringonlasku on tänään kaunis, kaikesta huolimatta tämä tuottaa minulle juuri nyt hiukan lohtua. Hyviin hetkiin ja tunteisiin on tärkeää pysähtyä ja tunnistaa ne, ehkä jakaa ne jonkun kanssa.

Yhteiskunnan turvaverkot

On hyvä kuitenkin tunnustaa, etteivät ihmiset selviä esimerkiksi rakenteellisesta syrjinnästä tai luonnonkatastrofeista vain ystävien avulla ja asennettaan muuttamalla. Jotta resilienssi voisi syntyä ja vahvistua, tarvitaan myös ympäristön, kuten yhteiskunnan apua.

Esimerkiksi syrjäytymisvaarassa oleville lapsille tärkeintä resilienssiä vahvistavaa tukea on mahdollistaa selviytyminen. Se tapahtuu tarjoamalla sellaista apua, joka konkreettisesti auttaa heidät pois hädästä ja turvattomuudesta.

Usein tällainen apu on koulu, mutta jos lapsi kokee koulussakin jatkuvaa kiusaamista ja syrjintää, ei se enää olekaan resilienssiä vahvistava, vaan heikentävä tekijä. Avun on oltava oikeanlaista,  oikein suunnattua ja valmista muuttumaan lapsen tarpeiden mukaan. 

Toivo, toimijuus ja tulevaisuus

Miten sitten tukea lähimmäisen resilienssiä? Ainakin jatkuvuus on avainasemassa. Esimerkiksi lasta valmistetaan elämän haasteisiin ja kriiseihin vuorovaikutuksen ja yhteisen tekemisen kautta, ihan jokapäiväisessä, arkisessa elämässä. Myönteisiä kokemuksia voi kerätä ikäänkuin varastoon, sillä niiden kannattelemana elämää on helpompi jatkaa vaikeinakin aikoina. 

Ihmissuhteiden hoivaaminen ja ylläpito on kaiken ikäisillä usein merkittävimmässä roolissa resilienssin vahvistumisessa. Kriisin keskellä läheisen ihmisen järkkymätön, luotettava läsnäolo on usein se tekijä joka kannattelee läpi vaikeuksien. 

Kuulijan rooli kriisiä läpikäyvän tukena on suuri. Lohduttomuudelle, järkytykselle ja surulle on annettava tilaa, mutta niistä on autettava myös eteenpäin. Toimijuuden kokemus on usein resilienssin ytimessä, ja sitä kuulija voi vahvistaa ja nostaa esiin. 

Selviytymisen näkeminen ja sanoittaminen luo selviytymisen polkua. Tulevaisuuden näkeminen ja siihen suuntaaminen pitää yllä sitä toivon säiettä, jonka surussa ja ahdingossa olevan olisi yksin vaikea edes muistaa olevan olemassa.

_{Blogin lähteenä:}

^{Lipponen, Krisse (2020). Resilienssi arjessa. Kustannus Oy Duodecim: Helsinki.}

---