Perustunteet tienviittoina hyvään elämään

Perustunteet ovat maamerkkejä ja suuntaviittoja, joiden kautta ymmärrämme kehossamme, ja mielessämme monimutkaisena jyllääviä tapahtumia. Perustunteisiin luetaan yleensä ilo, suru, viha, pelko, inho ja hämmästys. Nämä tunteet ovat olleet evolutiivisesti henkiinjäämisemme kannalta tärkeitä, ja siksi ne myös ovat säilyneet niin voimakkaina ja jaettuina.

Kuhunkin perustunteeseen liittyy suuri joukko tapahtumia, joista osa tapahtuu kehon sisällä ja osa ulkoisesti, esimerkiksi ilmeinä, liikkeinä ja äännähdyksinä. Osaamme tunnistaa ja yhdistää erilaiset tuntemuksemme ja reaktiomme tunteiksi, ja myös tunnistaa niitä muissa ihmisissä ja eläimissä.

Ihmisen pitkä tunnehistoria

Ilo, suru, pelko, inho, viha ja hämmästys ovat muovautuneet pitkässä lajinkehityksessä. Jokainen niistä hoitaa omanlaistaan puolustustehtävää oman keskus- ja ääreishermostoon muovautuneen kytkentänsä avulla. 

• Ilo valtaa meidät kun ympäristössä ei ole havaittavia vaaroja. Se avaa mielemme ja rohkaisee meitä kokeilemaan uusia mahdollisuuksia, testaamaan osaamistamme ja olemaan luovia. 
• Kun kohtaamme menetyksiä ja vastoinkäymisiä, auttaa taasen suru prosessoimaan niitä ja säätää mielen ja kehon säästöliekille. 
• Inho työntää meitä pois päin kuvottavista asioista, eli mahdollisista taudinaiheuttajista ja myrkyistä. 
• Pelko herää ympäristön uhkaavuudesta ja on valmiina varautumaan pakoon tai jähmettämään meidät. 
• Viha syttyy kun oikeuksiamme tai rajojamme loukataan ja saamme siitä voimaa puolustaa itseämme. Vihaa onkin tärkeä oppia tunnistamaan, säätelemään ja hallitsemaan! 

Kaikkien näiden tunteiden välimaastossa toimii hämmästys, joka on aivojen ”sulakejärjestelmä”. Se reagoi ympäristössä ilmenneeseen yllätykseen katkaisemalla käynnissä olevat ajatukset ja toiminnot. Hämmästyksen kesto on perustunteista kaikkein lyhyin, ja kokemuksena se voi vaihdella hyvin paljon positiivisesta neutraalin kautta negatiiviseen.

Perustunteet voivat saada myös erilaisia vivahteita, sekoittua toisiinsa ja velloa mielessä ja kehossa yhtäaikaisina ja päällekkäisinä. Tunteiden viestinnällisen tehtävän takia olisi tärkeää oppia tunnistamaan tunteet itsessään ja toisissa ihmisissä. Esimerkiksi vihan tai pelon tukahduttaminen voi johtaa monenlaisiin ongelmiin yksilöiden ja sosiaalisten suhteiden kannalta. Syvennytään seuraavaksi hieman tarkemmin inhoon, vihaan, suruun, pelkoon ja lopuksi iloon tarkastelemalla niiden tehtäviä ja toimintamekanismeja.

Inhottaa – Mutta onko siihen syytä?

Inho toimii kehon psykologisena puolustajana. Se on kehittynyt pitämään meidät etäällä taudinaiheuttajista, kuten pilaantuneesta ruuasta. Inhon reaktiot ovat hyvin fyysisiä: nenämme nyrpistyy, ylähuuli vetäytyy, tunnemme kuvotusta ja oksetusta. Osa inhon kohteista on myös riippuvaisia kulttuurista, ja vaikka inhon reaktio onki hyvin jaettu, voi inhottaviksi koetuissa asioissa olla paljonkin vaihtelua. Suhtaudumme vieraisiin, outoihin ja meille tuntemattomiin asioihin herkästi inholla.

Vaikka esimerkiksi toisten kulttuurien tavat saattavat herättää meissä inhon tunnetta, ei moraalinen inho ole luotettava kompassi kertomaan, mikä on oikein ja hyvää tai väärin ja pahaa. Usein jaamme inhon kokemuksen lähellämme olevien ihmisten kautta. Toisten ihmisten kokema ja osoittama inho peilautuu aivoissamme, ja saa meidätkin karttamaan asioita joiden olemme nähneet aiheuttavan kuvotusta jollekin toiselle. Siksi erityisesti sosiaalista ja kulttuurista inhoa on järkevää pysähtyä tutkimaan ja punnitsemaan. Se onkin toiston ohella paras lääke elämää kaventavan inhon kokemuksen lievittämiseen.

Viha auttaa asettamaan rajat

Viha on hätkähdyttävän voimakas fyysinen ja psyykkinen kiihtymystila. Uhatuksi tullessamme lihakset jännittyvät, adrenaliinin määrä veressä lisääntyy, koemme polttavaa vihaisuutta tai myllertävää kauhua, pelkoa ja raivoa. Pelosta onkin lyhyt matka vihaan ja toisin päin – niiden fyysiset reaktiot ovat hyvin samanlaiset, ja siksi tunteet usein sekoittuvat tai esiintyvät päällekkäin. Myös pelon tukahduttaminen tai torjuminen saattaa tästä syystä johtaa vihan hallitsemattomaan purkautumiseen.

Viha on kuohuva ja pulppuava tunne joka alkaa nousta kun havaitset että sinun tai läheisesi oikeuksia ja arvoja  tavalla tai toisella rikotaan. Vihan avulla rohkaistumme puolustamaan rajojamme ja arvojamme. Itsensä ilmaiseminen tai kommunikointi voi olla vihaisena hyvin haastavaa – kukapa meistä ei olisi syytänyt suuttumuksen vallassa sanoja, joita on joutunut myöhemmin katumaan. Viha saattaa myös lamauttaa puhekyvyn kokonaan.

Sopiva määrä vihaisuutta auttaa muita kiinnittämään huomion kokemaasi epäkohtaan. Jos osaat tunnistaa vihaisuutesi, sanoittaa mihin se kohdistuu ja mitä sen taustalla on, voi viha auttaa sinua pysymään sinnikkäänä ja saat parempaa kohtelua. Jatkuva tai liiallinen vihaisuus aiheuttaa kuitenkin moninaisia ongelmia esimerkiksi ihmissuhteissa. Se voi myös aiheuttaa itseään ruokkivat kehän, sillä vihaiset teot ylläpitävät vihaa.

Jos tunnistat olevasi jatkuvasti vihainen, koita havainnoida saatko vihasta kenties mielihyvän tunteita? Mistä se johtuu? Voiko mielihyvään olla muita reittejä, voiko vihan taustalla olevaa tarvetta täyttää rakentavammin keinoin?

Koska sekä vihan turruttaminen, että vihaisesti käyttäytyminen aiheuttavat  ongelmia, olisi tärkeää miettiä miten viha kohdataan, ilmaistaan ja käsitellään tarkoituksenmukaisesti. Kun tunnistat itsessäsi vihaisuutta, pysähdy sen äärelle. Koita kuvailla mahdollisimman tarkasti miksi olet vihainen. Anna tunteelle tilaa itsessäsi, äläkä rankaise itseäsi vihan tuntemisesta. Mitä vihasi alla on?

Opettelemalla ymmärtämään tunnetta opettelemme myös hiljalleen säätelemään sitä, kommunikoimaan siitä, ja vaikuttamaan asioihin jotka herättävät meissä vihaa. Tunne muuttuu nimeämisen, hyväksynnän ja ymmärryksen kautta neutraalimmaksi. Myötätuntoisuus (johon palataan tekstissä myöhemmin) vihankin keskellä auttaa kohtaamaan vähemmän aggressiivisesti myös heitä, jotka provosoivat tunnetta meissä.

Pysäyttävä, elämän mullistava suru

Suru kuuluu elämään olennaisesti ja luonnollisesti, vaikka onkin tunteista ehkä se vaikeiten hyväksyttävä. Suru hidastaa ihmistä, ja jotkut epäilevätkin että geneettisen muistimme takia välttelemme surua niin kiivaasti. Olemmehan silloin motorisesti ja tiedonkäsittelyltämme hitaampia, ja siten helpompi saalis pedoille!

Tosiasiassa surulla on kuitenkin äärimmäisen tärkeä rooli perustunteiden skaalassa. Suru saavuttaa meidät elämämme siirtymävaiheissa – se pakottaa meidät hidastamaan ja pysähtymään. Surun kohtaaminen vaatii rohkeutta, mutta se voi näyttää meille elämämme uudessa valossa ja kasvattaa meitä enemmän kuin mikään muu tunne.

Usein surun kohdatessamme tiedämme, että elämämme on muutoksessa. Suru pysäyttää meidät muutoksen äärelle, ja yhtäkkiä vanhat vastaukset eivät enää päde, eikä uusia ratkaisuja vielä ole. Meistä tulee surun keskellä uudella tavalla tietämättömiä, ja juuri sen vuoksi on tärkeää hidastaa ja antaa muutokselle aikaa. Suru muuttaa toimintakykyämme. Se auttaa meitä näkemään toisin, ja tekemään ratkaisuja ja suunnitelmia jotka ovat kauaskantoisempia kuin hätiköiden tehdyt päätökset. Surussa oleellisinta on pysähtyä, antaa tilaa, tutkia, ja vain olla.

Lisäksi suru viestii toisille, että sureva on hädässä ja tarvitsee apua. Surun keskellä monelle kirkastuukin läheisten ihmisten arvo ja merkitys. Parhaillaan se tiivistää suhteitamme muihin ja auttaa meitä kohtaamaan tulevaisuudessa myös muiden surun. Itse surun läpikäyneenä osaamme herkemmin antaa muille heidän tarvitsemaansa tukea ja hoivaa. Älä kuitenkaan vertaile suruasi toisen suruun. Vaikka suru onkin perustunne, on jokainen surukokemus ainutlaatuinen.

Peloista pois vai pelkoja päin?

Pelon tehtävä on pitää meidät valppaana piiloutumaan tai pakenemaan uhkaavilta vaaroilta. Vaikka elämämme on monin tavoin turvatumpaa kuin esivanhemmillamme, koemme silti herkästi pelkoa ja ahdistusta. Pelon tunnetta on tärkeä opetella tarkastelemaan, sillä se voi kääntyä voimavarasta elämää rajoittavaksi tekijäksi – ja toisinpäin.

Se mikä herättää meissä pelkoa johtuu osin perinnöllisistä tekijöistä ja osin kasvatuksesta. Lasten ja heidän vanhempiensa pelot ovatkin usein hyvin samanlaisia. Jos pelko ottaa usein tilaa elämässä, voi sen juuret johtaa lapsuuteen. Lapsuudessa kohtaamme paljon pelottavia tilanteita, koska maailma on meille vielä hyvin uusi ja outo paikka. Ne asiat joita pelkäämme ja ne tavat joilla käsittelemme pelkoamme ovat usein vanhaa perua, ja lapsuuden kokemuksiamme tarkastelemalla voimme saada lisätietoa siitä, miten ja miksi pelkäämme aikuisina.

Pelon taustalla olevien juurisyiden ja tarpeiden tunnistaminen auttaa ymmärtämään omaa pelon kokemusta. Tärkeää on myös itse pelon havainnointi. Monen pelon selättämisessä käytetäänkin apuna asteittaista pelon kohteelle altistumista. Pienin askelin tapahtuva pelon kohtaaminen voi paljastaa jotakin oleellista pelon rakenteesta. Mitä minussa tapahtuu kun pelkään? Kun kykenee havainnoimaan pelon etenemistä, oppii tunnistamaan pelon aaltoilevat vaiheet, eikä tunne ehkä silloin vedä niin helposti mattoa jalkojen alta.

Pelon tarkoitus on auttaa sinut pois päin vaaroista. Konkreettisessa uhkatilanteessa siitä on siis fyysisine reaktioineen hyvinkin paljon hyötyä. Usein pelkomme ovat kuitenkin jotakin hypoteettista, ennemminkin uhkakuvia kuin todellisia välittömiä uhkia. Silloin voimme koittaa harjoittaa mieltämme päästämään irti uhkakuvien ansasta.

Kun alat tutkia pelkojasi, kanna mukanasi muistivihkoa ja kirjaa ylös kaikki pelon kokemuksesi. Havainnoi, liittyykö pelkoihisi yhdistäviä tekijöitä? Entä millaisia tulkintoja niistä teet? Voiko tulkinnoille tehdä vastatulkintoja kohtuullisemmasta näkökulmasta? Kun ymmärrät pelkosi logiikan, on sitä helpompi ilmaista ja ajatella selkeämmin. Puhu peloistasi muille! Kuulluksi tuleminen lisää turvan tunnetta ja yhdessä uhkakuviin löytää herkemmin hepotusta. Pelon alta voi löytyä rohkeuden kipinä!

Rentouttava, innostava, luova ilo

Mielihyvä on viesti siitä, että sisällämme ja ympärillämme asiat ovat riittävän hyvin. Se myös auttaa kehoamme ja mieltämme palautumaan stressiä aiheuttaneista tilanteista. Mielihyvän, ilon ja onnen voimalla kokeilemme vapautuneesti taitojamme ja opimme uutta. Ilo lisää luovuuttamme kaikilla elämän osa-alueilla.

Onnen tunne on kaikille elollisille olennoille tärkeä. Tunteen intensiivisyys ja halu tavoitella sitä kertoo perustavanlaatuisten tarpeiden tyydyttämisen merkityksellisyydestä. Ilon ja onnen evolutiivinen merkitys on selvä: mielihyvä vie meitä kohti hyvinvointia. Ilo syntyy ja saa virtaa positiivisista tuntemuksista, yhteydestä muihin, naurusta, elämään osallistumisesta ja merkityksen tunteista. Kun olemme iloisia, näemme ympärillämme myös enemmän iloa. Muistelemme mukavia asioita ja uskomme helpommin myös toisiin ihmisiin ja hyvään tulevaisuuteen.

Yleisesti ottaen kaikki haluavat elää mielekästä elämää, tehdä itselleen merkityksellisiä asioita, nauttia ja kokea mielihyvää. Joskus onnea ja iloa ei kuitenkaan kykene tuntemaan, vaikka asiat eivät olisi erityisen hullustikan. Onnen puute ei sinällään ole huono asia. Ihmisellä on synnynnäinen voimakas halu olla onnellinen, ja jos vahva mielihyvän tunne puuttuu, voi sekin itsessään aiheuttaa ahdistusta. Miksi minä en osaa olla onnellinen?

Tutkimuksissa on havaittu, että merkityksellisten asioiden eteen nähty pitkäkestoinen vaivannäkö tuottaa enemmän positiivisia tunteita kuin välittömään mutta lyhytkestoiseen nautinnonhaluun tähtäävä toiminta. Kestävämmän ilon kannalta merkityksellisyyden ja omien arvojen mukainen toiminta näyttäisi siis olevan hyvä keino lisätä onnen tunnetta omaan elämään.

Lisäksi myötätuntoisten ajatusten vahvistaminen näyttäisi lisäävän iloa ja vähentävän murehtimista ja masennusoireita. Myötätunto auttaa viestimään ja ratkaisemaan hankalia tilanteita ihmissuhteissa. Itseään kohtaan harjoitettu myötätunto taas vähentää itsekriittisten ajatusten valtaa  ja lievittää epämukavilta tuntuvien tunteiden intensiteettiä.

Mitä enemmän myötätuntoa harjoittaa, sitä helpompi sitä on automaattisesti käyttää. Vähän kuin kuntoa kohottaessa on myötätunnonkin lihaksia treenattava säännöllisesti. Voit etsiä hengityksen avulla itsestäsi myötätunnon tunteita kymmenen minuutin ajan vaikka aina herätessäsi aamulla tai odottaessasi bussia.

Hyväksynnän kautta kohti hyvinvointia

Kaikilla tunteilla on paikkansa, eikä ikävältä tuntuviakaan tunteita kannata väistellä tai lakaista maton alle. Tunteet voivat auttaa kokonaisen ja merkityksellisen elämäntavan löytämisessä, mutta sivuutettuna tai tasapainotilan horjuessa ne saattavat alkaa hallitsemaan ja kaventamaan elämisen mahdollisuuksia. Myös kulttuurin ja sosiaalisen ympäristön vaikutus tunteisiin on hyvä havaita ja ymmärtää.

Tunteet tuntuvat päällekkäin ja limittäin, mutta esimerkiksi pelon ja vihan sekoittuessa toisiinsa voi tunteen juurisyyhyn ja sen taustalla olevaan tarpeeseen vaikea löytää vastausta. Siksi voimakkaiden ja hämmentävien tunteiden äärelle olisi tärkeä oppia pysähtymään. Tunnetta ja sen taustalla olevia tekijöitä erittelemällä ja nimeämällä itse reaktioon saadaan etäisyyttä ja tunteesta kommunikointi helpottuu.

Suuri osa perustunteista koetaan sisällöltään ja vaikutukseltaan negatiivisena – harva haluaa arjessaan vapaaehtoisesti kokea surua, pelkoa, inhoa tai polttavaa vihaa. Niiden täysi eliminointi elämästä ei kuitenkaan ole mahdollista, ja jos olisikin, jäisi monet inhimillisistä tarpeistamme sen seurauksena täyttymättä. Tunteet voivat toimia voimavarana, kun niiden olemassaolon omassa ja läheisten elämässä hyväksyy. Huonoa ja vahingollista tunteiden aiheuttamaa käytöstä sen sijaan ei tarvitse kenenkään hyväksyä – ja epäoikeudenmukaisuudesta syntyvä, rakentavasti hyödynnetty viha on avuksi epäkohtiin puuttumisessa.

Ystävällinen asenne, kiinnostus myös muiden kokemukseen ja hyvään kommunikaatioyhteyteen pyrkiminen toimivat ratkaisuina useimmissa tunteiden aiheuttamassa konfliktitilanteessa. Myötätuntoinen suhtautuminen omiin ja muiden tunteisiin auttaa usein enemmän kuin vaikkapa kieltäminen, pakoilu tai tukahduttaminen.

Tunteet tuntuvat, kuuluvat ja näkyvät – ja hyvänä tavoitteena voi pitää sitä, että ne johtaisivat meitä kohti hyvinvointia. Onneksi olemme kykeneviä harjoittelemaan ja kehittymään, myös tunteiden ymmärtämisessä ja niiden rakentavassa ilmaisemisessa.

Kaipaatko lisätukea tunnetaitojen opetteluun lapsen kanssa?

Yhteisen ymmärryksen ja tunnetyöskentelyn äärelle pysähdytään runsain käytännöllisin esimerkein tunne-verkkokursseillamme, joilta löydät työkalut niin aivojen toiminnan selittämiseen lapselle kuin myös käytännönläheisiä ja konkreettisia vinkkejä arjen tunnesäätelyn tueksi!

Terapeuteille:
Toimintaterapeuttista tunnetyöskentelyä arjen keskellä

Päiväkodeille ja kouluille:
Tunteita ja tarpeita – Tukea tunnetyöskentelyyn päivähoidon ja alkuopetuksen arjessa

Vanhemmille:
Tutkimusmatkalla tunteisiin – Kuinka tuen vanhempana lapsen tunnesäätelyä?

_{Blogin lähteenä:}
^{Huotilainen, M. & Peltonen, L. (2017): Tunne aivosi. Otava: Helsinki.
Myllyviita, Katja (2016): Tunne tunteesi. Duodecim: Helsinkii
Nummenmaa, Lauri (2019): Tunnekartasto. Kuinka tunteet tekevät meistä ihmisiä. Tammi: Helsinki.}

---