Unten maille
Kouluttaja: toimintaterapeutti Merja Tompuri
Merja on toiminut lasten kuntoutuksen parissa yli 20 vuotta. Hän on koulutukseltaan pediatrinen uniohjaaja, SI-koulutettu toimintaterapeutti, työnohjaaja, mindfulness-ohjaaja sekä joogaopettaja. Monet tuntevat Merjan myös hänen kirjojensa Tenavat tasapainoon ja Tartu toimeen kautta.
Tiesitkö, että unihäiriöisillä lapsilla on keskimääräistä enemmän yliaktiivisuutta ja tarkkaavuuspulmia? Huomattavia unihäiriöitä esiintyy jopa 40-80% neurokirjon lapsista – mikä on vähintään kaksinkertainen määrä verrattuna väestöön muuten. Unen puute vaikuttaa kriittisesti lasten oppimiseen, mielenterveyteen ja arjen toiminnallisuuteen. Lähde uniasiantuntija, toimintaterapeutti Merja Tompurin kanssa matkalle kohti parempaa unta!
Hyvä uni on perusta, joka antaa voimaa ja energiaa arkeen. Huonosti nukuttu yö vaikuttaa seuraavan päivän käyttäytymiseen, tunteiden säätelyyn ja oppimiseen ja pitkään jatkuneet nukkumisen haasteet heikentävät mm. vastustuskykyä ja saavat aikaan ADHDn kaltaisia oireita. Kuntoutustyössä lapsen uni jää kuitenkin usein huomioimatta, yksi syy tähän on sopivan tiedon puuttuminen. Unten maille verkkokurssi tarjoaakin kaikille kuntouttajille perustietoja pienen lapsen unesta ja siihen vaikuttamisesta – taaperoikäisestä aina alakoululaiseen asti. Sen avulla voit ohjata perheitä kohti rauhallisia iltoja ja levollisia öitä.
Verkkokurssin suoritettuasi tiedät:
- Mitä ovat lasten yleisimmät unihäiriöt
- Kuinka uneen voi vaikuttaa jo päivällä
- Millainen ilta vie kohti nukahtamista
- Kuinka lasta voi auttaa nukahtamaan itsekseen
- Mitä tehdä, kun lapsi herää yöllä
Kohderyhmä: Kurssi on suunnattu lasten ja nuorten kanssa työskenteleville terapeuteille.
Kurssin suoritusaika: 3 kk ostopäivästä
Kurssin pituus: 2 tuntia 40 minuuttia