Itseohjautuvuusteoria – teoria motivaatiosta ja onnellisuudesta 

Itseohjautuvuusteoria on Richard M Ryanin ja Edward L. Decin vuonna 1985 julkaisema teoria ihmisen motivaatiosta, hyvinvoinnista ja psykologisista perustarpeista. Teorian ytimessä on ajatus ihmisestä aktiivisena toimijana, jonka perustarpeet täyttyvät toiminnan kautta – ihminen pyrkii luontaisesti toteuttamaan itseään ja itse valitsemiaan päämääriä.

Psykologiset perustarpeet

Ryanin ja Decin määrittämät kolme ihmisen perustarvetta ovat tarve autonomiaan, tarve kyvykkyyden tunteeseen, sekä tarve kokea yhteisöllisyyttä. Psykologiset perustarpeet ovat itseohjautuvuusteorian mukaan välttämättömiä edellytyksiä hyvinvoinnille, ja yhdessä ne selittävät suuren osan ihmisten kokemista myönteisistä tunteista.

Autonomia / omaehtoisuus
Autonomia (autonomy) tarkoittaa kokemusta siitä, että ihminen on vapaa päättämään omista tekemisistään, että hänellä on vaihtoehtoja, ja hän voi vaikuttaa itse oman elämänsä kulkuun. Autonomy suomennetaan usein omaehtoisuudeksi, joka on toimintaterapeuttien kielenkäytössä myös hieman haasteellinen termi – sillä viitataan usein lapseen, joka ei suostu mihinkään. Omaehtoisuutta ei kuitenkaan tarvitsekaan kehystää huonoksi ominaisuudeksi, vaan on hieno asia, että lapsi osaa asettaa omat rajansa. Omaehtoisuuden vähenemisen sijaan voisikin terapiassa mielummin tähdätä vaikkapa joustavuuden lisäämiseen.

Autonomian kokemisen edellytyksenä on valinnanvapaus, ja sen vastakohtana voidaan nähdä pakotettu toiminta. Omaehtoisessa toiminnassa motivaatio tekemiseen kumpuaa yksilön sisältä ja hänen omista lähtökohdistaan. Autonomia on monen tekijän summa, joka edellyttää luottamusta ja turvallisia, järkeviä rajoja. Esimerkiksi koulussa oppilaan autonomisuutta voi lisätä antamalla hänen itse päättää joistain opiskelun elementeistä. Olisiko tehtäviä mielekkäämpi tehdä, jos hän saisi vaikka kuunnella kuulokkeista samalla musiikkia?

Kyvykkyys
Kyvykkyydellä (competence) tarkoitetaan ihmisen tarvetta kokea olevansa osaava – hän selviää haasteista ja saa asioita aikaan. Ihminen nauttii toiminnasta, jonka hän kokee hallitsevansa, ja jossa hän kykenee oppimaan uusia asioita sekä kartuttamaan tietoaan ja taitojaan. Parhaimmillaan haastetaso on juuri sopiva, eli tekeminen vaatii syventymistä ja ponnistelua. Esteiden ylittäminen tuottaa mielihyvää ja minäpystyvyydentunnetta. Hyvän äärelle on tärkeää pysähtyä, muista siis antaa positiivista palautetta ponnistelusta (huomioiden ne pienemmätkin ponnistelun ja pinnistelyn hetket)!

Yhteisöllisyys
Kolmas psykologinen perustarve on tarve yhteisöllisyyteen (relatedness). Ihmisyyteen kuuluu tarve olla yhteydessä muihin ihmisiin. Jokainen meistä haluaa tuntea kuuluvansa yhteen muiden kanssa, olla osa ryhmää ja tulla siinä hyväksytyiksi. Hyvinvointimme onkin vahvasti kytköksissä meitä ympäröiviin ihmisiin. Voimme hyvin voidessamme kokea, että meistä välitetään ja olemme aidossa yhteydessä läheisiimme. Siksi myös hyvässä ja kannustavassa ilmapiirissä ihmiset ovat usein motivoituneempia suorittamaan myös vähän epämieluisampia tehtäviä.

Ei “mikä”, vaan “miten” meitä motivoi

Perustarpeet ovat voimakkaasti yhteydessä motivaatioon. Itseohjautuvuusteoriassa motivaatio eritellään sisäiseen motivaatioon ja ulkoiseen motivaatioon. Sisäisesti motivoitunut henkilö kokee tekemisen mielekkääksi, tärkeäksi ja nautinnolliseksi, kun taas ulkoisesti motivoitunut henkilö suorittaa tekemistä palkkion toivossa tai rangaistuksen välttääkseen.

Yksi itseohjautuvuusteorian periaatteista on, että ihmisen perustarpeisiin kuuluu kokea autonomisuutta – siksi sisäinen motivaatio usein vetää mukanaan paremmin kuin ulkoinen motivaatio. Kun tekemisessä täyttyvät muutkin perustarpeet, eli henkilö kokee olevansa sitä kautta yhteydessä muihin, sekä kokee olevansa tekemisessä pätevä ja kykenevä, tekemisestä seuraa positiivisia tuloksia ja henkistä hyvinvointia.

Ulkoinenkin motivaatiokin voi kuitenkin Decin ja Ryanin mukaan olla autonomista. Kun henkilö ymmärtää ja sisäistää häneltä vaaditut tehtävät ja niiden merkityksen, voi hänestä tulla autonomisesti motivoitunut suorittamaan niitä.

Kaiken kaikkiaan voisi sanoa, että ihmiselämään kuuluu usean tyyppisiä tilanteita, joissa tarvitaan jonkinlaista motivaatiota – oli se sitten sisäistä tai ulkoista. Kaikki tekeminen ei tule koskaan motivoimaan meitä sisäisesti ja autonomisesti. Merja Tompuri ilmaisee kirjassaan ”Tartu toimeen” asian näin: Yksinkertaistetusti voisi sanoa, että sisäisen motivaation herättäminen korostaa ihmisen yksilöllisyyttä ja hyvinvointia, kun taas velvollisuuksien täyttäminen liittyy vahvimmin yhteisöllisyyteen ja määrätietoisen sinnikkyyden vahvistamiseen. Myös epämieluisien tehtävien hoitaminen on syytä hyväksyä ainakin pieneksi osaksi elämää.

Kohti merkityksellistä elämää

Psykologiset perustarpeet eivät kuitenkaan ole pelkästään motivaatiota lisääviä tekijöitä, vaan ne ovat äärimmäisen olennaisia yksilön kasvussa ja kehityksessä. Näitä tekijöitä tukevat kasvuolosuhteet luovat puitteet hyvinvoiville ja tasapainoisille lapsille, niin kotona kuin koulussakin.

Kyseiset perustarpeet vaikuttaisivat myös olevan melko universaaleja inhimillisiä tarpeita, kulttuurista riippumatta. Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että nämä tekijät selittävät merkittävän osan sekä päivittäin kokemastamme mielihyvästä että pitkäaikaisesta hyvinvoinnistamme. Ihminen hakeutuu siis luontaisesti, fyysisten perustarpeiden lisäksi, myös kohti päämääriä, jotka tekevät elämästä rikkaampaa ja merkityksellisempää.

Lisää aiheesta:

Itseohjautuvuus-teoria on yhtenä tärkeänä taustateoriana niin helmikuun Ohjauksen keinoin sujuvaan arkeen -koulutuksessa kuin maaliskuun Oppia, iloa ja osallisuutta kouluikäisten toimintaterapiassa -koulutuksessakin. Tutustu koulutuksiin alla olevista painikkeista ja ilmoittaudu mukaan!  


Lue uusin blogikirjoituksemme
Lue edellinen blogikirjoituksemme
    • Resilienssi toimintaterapiassa

      Resilienssi toimintaterapiassa

      Resilienssi on voima, joka auttaa selviämään elämään kuuluvista pienistä ja suurista haasteista, sekä löytämään toivon synkkyydenkin hetkellä. Se ei kuitenkaan ole niinkään ominaisuus yksilössä, vaan se elää jatkuvasti tapahtuvassa toiminnassa ja vuorovaikutuksessa, jossa on mukana yksilö, ryhmä ja ympäristö.

      Lue lisää!