Tunteet ja tarpeet

Meillä jokaisella on omat, erilliset tunteemme jotka tuntuvat kehossa ja näkyvät arjessa. Kaikilla tunteilla on omat tehtävänsä ja tarkoituksensa, mutta joskus lapsen tunteista kumpuava toiminta saattaa hankaloittaa sekä aikuisen että lapsen elämää. Silloin on tärkeää pysähtyä havainnoimaan lapsen toimintaa, ja sen taustalla vaikuttavia syviä tunteita ja tarpeita.

Näkyvä toiminta, kuten vaikka vihainen huutaminen ja tavaroiden heittely, voivat johtua esimerkiksi yksinäisyydestä, jonka juuret voivat puolestaan juontaa tarpeeseen saada turvaa ja ymmärrystä. Silloin aikuisen tehtävä on pysähtyä lempeästi arjen keskellä ja nostaa lapsen tunteet näkyväksi. Kuulemalla lasta kärsivällisesti kartutetaan tietoa tunteista, joka taas lisää ymmärrystä taustalla olevista tarpeista.

Kasvattamalla luottamusta ja viestimällä hyväksyntää tuetaan lapsen kehittyviä tunnetaitoja, vahvistetaan hänen itsetuntemustaan, ja opetetaan vuorovaikutustaitoja. Näin tuetaan lapsen mahdollisuutta onnistua myös tulevaisuudessa.

Kokemusten kautta eteenpäin tunne-elämän askelmilla

Tunne-elämän kehittymisen voi ajatella portaikkona, joka rakentuu kokemusten ja kohtaamisten kautta. Lapsen kehitys alkaa jo äidin raskausaikana, jolloin äidin saama turva ja lämpö välittyy myös kohdussa olevalle lapselle. Seuraavalla portaalla ovat varhaiset hoivakokemukset, eli katseet, kosketukset ja tarpeisiin vastaaminen.

Kun lapsi kasvaa ja alkaa ilmaista eriytyneemmin tunteitaan, päästään seuraavalle portaalle joka muodostuu siitä, miten vanhemmat, sisarukset ja päiväkodin henkilökunta vastaavat ja vastaanottavat hänen toimintaansa. Myös muodostuneet kaverisuhteet ja erilaiset ryhmät alkavat vaikuttaa tunne-elämän kehittymiseen: lapsi alkaa harjoitella tunnetaitoja ikätovereiden kanssa leikin kautta.

Viidennen portaan muodostavat satunnaiset ja lyhyet kohtaamiset kodin ulkopuolella, kuten vaikkapa aloitettu terapia. Viimeisellä portaalla ennen aikuistumista on vielä nuoruuden ensimmäiset parisuhteet.

Lapsen tunne-elämän kehittymiseen vaikuttaa myös se, millaiset vanhemman omat tunne-elämän portaikon askelmat ovat. Tunnetyöskentelyllä vanhempi voi eheyttää omia askelmiaan ja tarjota lapselle turvallisia tunnekokemuksia, joiden kautta opitaan niin omasta kuin toisenkin tunteiden käsittelystä. Näin muodostuu tärkeä ja tukeva pohja alati kehittyvälle tunne-elämälle, joka auttaa myös tulevissa nuoruuden ja aikuisuuden haasteissa.

Tunnista – siedä – säätele – ilmaise – käsittele

Tunne-elämän muodostuessa on hyvä opetella yhdessä ja aktiivisesti tunnetaitoja. Hyvissä tunnetaidoissa keskeistä on tunteen käsittely, joka tapahtuu tunteen tunnistamisen, sietämisen, säätelyn ja ilmaisemisen kautta.

Tunnistamisella tarkoitetaan sitä, että tunne nimetään ja paikannetaan, sekä kehossa että mielessä. Sietämisen kautta tunnekokemuksessa ollaan täysin läsnä ja sen olemassaolo sallitaan, ja siten tunnetta, sen kestoa ja voimakkuutta voi oppia säätelemään.

Kun tunne on tunnistettu, sitä sietää ja osaa säädellä, se on mahdollista ilmaista ja tuoda ulos kehosta hallitusti ja sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla. Siten tunne tuleekin myös kokonaisvaltaisesti käsitellyksi, ja tunteen kokija saa varmuuden siitä että hän selviää tunteesta seuraavallakin kerralla. Tätä kutsutaan voimaantumiseksi.

Kunkin tunteen läpikäyminen voi tapahtua eri järjestyksessä, ja joidenkin käsitteleminen on helpompaa kuin toisten. Hyvien tunnetaitojen opetteleminen onkin koko elämän mittainen, yhteinen tutkimusmatka.

Kaiken kaikkiaan vanhempien ja lähiaikuisten vaikutus lapsen tunnekehitykselle on moninanen. Onkin hyvä pysähtyä miettimään omia tunnetaitojasi ja jo aiemmin mainittuja tunnekehityksen askelmia. Miten omassa elämässäsi kohtaat tunteesi? Entä lapsen tunteet? Miten toimit ihmissuhteissasi? Miten suhtaudut maailmaan? Onko tunnerappusillasi askelmia jotka vaatisivat tarkastelua ja eheyttämistä? Näiden asioiden kohtaaminen ja läpikäynti itselleen armollisella tavalla voi hahmottaa sitä, miten otat vastaan lapsen erilaiset tunnereaktiot.

Kaikilla tunteilla on oma tehtävänsä

Miten sitten lähteä vahvistamaan lapsen tunnetaitojen kehittymistä? Ensinnäkin, on hyvä tiedostaa, että kaikilla tunteilla on omat tehtävänsä, jotka tunnistamalla kukin tunne saa merkityksen. Esimerkiksi häpeä auttaa hahmottamaan käytöksemme vaikutusta muihin ihmisiin, ja ahdistus kertoo asioista elämässämme, jotka tarvitsevat muutosta. Siksi oleellista on avoin ja rohkea vuorovaikutus, jossa aikuinen sanoittaa tunnepuheella sekä omia että lapsen tunteita. Se auttaa lasta hahmottamaan tunteiden tehtäviä ja voimistaa sanojen merkitystä toiminnan sijaan.

Puheen lisäksi kannattaa hyödyntää visuaalisuutta, sillä erilaisten aistikanavien käytön myötä asiat jäävät lapsella paremmin mieleen. Erilaiset tunnekuvat, joissa näkyy kuhunkin tunteeseen kuuluva ilme, auttavat lasta oppimaan hänen omassa kehossaan vaikuttavista tunteista, mutta myös toisten ihmisten tunteiden tunnistamista ja niihin samaistumista.

Myös piirtäminen on hyvä keino hahmottaa lapsen kanssa erilaisten tunteiden vaikutusta itseen ja muihin. Hankalat tilanteet joissa tunteet ovat kuumenneet voi esittää vaikkapa sarjakuvan muodossa, jolloin lapsi voi itse kuvata miltä tunne on hänestä tuntunut. Tapahtumille voi piirtää myös uudenlaisen lopun, jota on mahdollista käyttää vaihtoehtoisena toimintamallina seuraavalla kerralla vastaavassa tilanteessa. Näin saadaan opeteltua rauhassa ja stressittömästi uudenlaisia toimintatapoja ja vaihtoehtoja, ja lapsen itsetuntemus vahvistuu pala palalta.

Kanssasäätelijä – kuuntelija, ennakoija, tsemppaaja

Kaikkein tärkeintä ja perustavinta tunnetaitojen tukemisessa on kuitenkin kuunnella ja aidosti kuulla lasta. Kuulluksi tuleminen on yksi ihmisen perustarpeista: se vähentää stressiä ja lisää luottamuksen tunnetta. Kuuntelemalla viestit lapselle, että hän ja hänen ajatuksensa ovat sinulle tärkeä. Samalla avaat tien tunnepuheelle, jossa päästään käsiksi siihen mitä lapsi aidosti tuntee ja tarvitsee.

Aikuinen voi auttaa lasta tunteiden säätelyssä ennakoimalla tunteita herättäviä tilanteita, ja sanoittamalla ne lyhyesti ja selkeästi. Aikuisen on toimittava lapsen kanssasäätelijänä, joka kykenee näkemään myös oman toimintansa selkeästi, eikä provosoi lasta. On asetuttava ikään kuin lapsen äärelle ja näkökulmaan.

Ennakoinnissa ja säätelyssä auttaa mentalisaatio, eli kyky erottaa oma mieli toisen mielestä ja tunnetiloista. Sitä on mahdollista opetella juurikin lasta kuuntelemalla ja käytöstä havainnoimalla. Mentalisaatiokyky on parhaimmillaan stressittömässä ja tyynessä vireystilassa, eikä siis aina ole parhaalla mahdollisella tavalla mahdollista arjessa.

Koko elämän mittainen tunnematka

On hyvä muistaa myötätunto ja armollisuus myös itseään kohtaan. Aikuinenkin voi ja saa näyttää tunteensa: myöhemmin, kun tunteet ovat tasaantuneet voidaan palata tapahtuneeseen, pyytää lapselta anteeksi ja selittää ja jäsentää omaa käytöstään ja sen takana olevia tunteita. Niistä voi tulla jopa parhaita oppitunteja tunteiden arkipäiväisyydestä, ja samalla ylläpidetään sallivaa tunneilmapiiriä.

Joskus arkea ja säätelyä jaksaa paremmin ja joskus huonommin. Kaikille tunteille on paikkansa arjessa, ja niitä on mahdollista oppia käyttämään voimavarana, esimerkiksi tarvittavaan muutokseen. Kukaan ei kuitenkaan koskaan ole valmis eikä eheä, niin omien kuin muidenkaan tunteiden käsittelyn kanssa. Vanhemmuuden tunnematka on yhteinen, kärsivällisyyttä ja armollisuutta vaativa, koko elämän mittainen vuoristorata.

---